Uutiset

Kuoromerkkien saajia

Auralian joulujuhlissa ja konserttikaronkassa jaettiin myös vuosimerkkejä. Tässä kuorossa kokemusta piisaa – kolme 30-vuotismerkkiä ja yksi 35-vuotismerkki olkoot esimerkkeinä kuoroon sitoutumisesta.…

Merkillistä väkeä!

Pandemia-aikana käytimme hyväksemme niitä hetkiä, jolloin edes pienryhminä sai laulaa. Syksyllä 2021 ja keväällä 2022 kuorolaiset suorittivat Sekakuoroliiton perus- ja taitomerkkejä ihan urakalla.…

Mutkikkaasti mukaan kuoroon

Uusin ja nuorin Auralian laulaja Suvi halusi kertoa hieman mutkikkaasta matkastaan mukaan kuoroperheeseemme. Tieni Auraliaan on hieman mutkikkaampi kuin varmasti monen muun. Lauloin lapsuuteni ja…

Lentäisin, rakkaani!

Vuonna 2018 Kulkusten täyttäessä 100 vuotta kuoro halusi myös julkaista äänitteen. Lentäisin, rakkaani! äänitettiin Naantalin kirkossa vuoden 2017 aikana. Kuoroa johti Heidi Gräsbeck. Levyn äänitti,…

Uuden laulajan kokemuksia

Millainen olo on laulajalla, jolla ei ole pitkää kuorotaustaa ja joka löytää kuorokodin Auraliassa? Siitä meille kertoo Annette, joka lauloi sisään kuoroon toukokuussa keskellä koronarajoituksia!…

Prenikkalaulajien kertomuksia

Sain muutamalta kuorolaiselta fiiliskertomuksia prenikkaproggiksesta. Mistä siis oikein on kysymys? Sekakuoroliitolla on perus-, taito- ja mestarimerkit, joissa kussakin vaaditaan osaamista niin…

Prenikkaproggiksen tunnelmia

Syksyllä 2020 kuoromme oli oudossa tilanteessa: Meillä oli uusi johtaja ja innostunut kuoro, mutta koronapandemia alkoi vaikuttaa normaaliin laulantaan. Oli keksittävä jotain uutta. Kuoron…