Viveren historia

Alkuvuodesta 2011 tuli pikainen tarve perustaa ryhmä. Kaarinalainen säveltäjä ja musiikkimies Ari Hynynen lähestyi Maarit ja Harri Lindblomia etsiessään lauluryhmää, joka kantaesittäisi hänen teoksensa Stabat Mater keväällä 2011. Aikaa sen hetkisen 8-osaisen teoksen harjoitteluun oli vain muutama kuukausi. Viveren taiteellinen johtaja Maarit Lindblom kokosi nopeasti ryhmän pelottomia ja innokkaita laulajia Sekakuoro Kulkusten riveistä. Ensimmäiseen kokoonpanoon kuului yhdeksän laulajaa. Syksyllä 2011 ryhmää laajennettiin 12 laulajan suuruiseksi, jotta yhtye olisi vielä monipuolisempi ja joustavampi.

Viveren ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden aikana haettiin ryhmälle yhteistä sointia, harjoiteltiin paljon uutta ohjelmistoa, jotta voitaisiin esiintyä mahdollisimman paljon. Kesällä 2012 saimme mahdollisuuden kouluttautua maailmankuulun ruotsalaisen lauluyhtyeen The Real Groupin laulajien Anders Edenrothin ja Kerstin Ryhedin johdolla. Koulutus antoi uutta pontta harjoitteluun ja varsinkin musiikin tekemiseen, niin että laulamalla saamme kosketuksen sekä omiin tunteisiin että välitettyä tunteen myös yleisölle.

Kun Sekakuoro Kulkuset päätti lähteä kilpailemaan Krakovan adventti- ja joulumusiikkifestivaaleille, päätti Viverekin samalla osallistua festivaalin kamarikuorokilpailuun. Ari sävelsi Viverelle ohjelmiston kilpailuun, neliosaisen laulusarjan Unto Us. Krakovassa laulettiin kirkoissa, joissa oli hienot akustiikat, jotka tukivat erinomaisesti Unto Us -sarjan sointumaailmaa. Ensimmäisen konserttiesiintymisen jälkeen olimme tikahtua innosta, kun saimme vihdoin kuulla itsekin miltä kappaleet kuulostivat säveltäjän tarkoittamassa akustiikassa.

Krakovassa Viverestä pidettiin. Meillä oli oma erityinen sointi, joka poikkesi muiden kuorojen soinnista. Kansainvälinen kuorokilpailu oli hieno areena kokeilla siipiä ja luoda kontakteja Euroopassa. Lopputuloskin miellytti: Vivere voitti kamarikuorosarjan.