Vivere

Kuva: Ari Törmä

Laulaminen on elämää

Lauluyhtye Vivere syntyi kauan muhineesta ajatuksesta tehdä eri aikakausien musiikkia vaihtelevilla kokoonpanoilla. Tarvittiin ihmisiä, joilla on halua ja rohkeutta heittäytyä erilaisiin musiikillisiin projekteihin. Laulajia, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaa harjoitteluun ja kykenevät myös harjoittelemaan itsenäisesti. Ja ennen kaikkea tarvittiin laulajia, jotka haluavat esiintyä.

Vivere on onnellisessa asemassa siinä mielessä, että sen riveistä löytyy monipuolisia osaajia monelle musiikin tekemisen saralle. Taiteellinen johtajamme on laulunopettaja, joka saa laulajat soimaan samalla sävyllä ja luotsaa ryhmää pehmeän aikuisen, Viveren ikioman soinnin suuntaan. Ryhmästä löytyy myös oma säveltäjä, bassomme Ari Törmä.

Vivere esiintyy, konsertoi ja kouluttautuu säännöllisesti. Vuosi 2014 alkoi kouluttautumisella Jussi Chydeniuksen ohjauksessa; tämäkin koulutus toi uutta Viveren musiikin tekemiseen. Kouluttautuminen on jatkunut säännöllisillä osallistumisilla yhtyelaulukurseille joissa kouluttajina mm. Rajattoman sekä The Real Groupin laulajia. Vivere on a cappella -yhtye, joka on lauluyhtyemaailmassa jo hiukan harvinaista. Nautimme kauniisti soivista tiloista, joissa laulun saa soimaan.

Haluamme päästä lähelle ihmisiä, olla osana juhlistamassa arkea ja juhlaa. Olemme muuntautumiskykyisiä tilaisuuden vaatiessa muuntelemme kokoonpanoja sopiviksi ja laadimme tunnelmaan sopivan ohjelmiston. Konserteissa haluamme olla monipuolisia, antaa kuulijalle elämyksiä ja yhdistellä musiikkia ja muita taiteenaloja ennakkoluulottomasti.


Laulaminen on Viverelle intohimo. Laulaminen on elämää ja elämä laulamista.