Teemu Honkanen

Monipuolisena muusikkona tunnettu kapellimestari sekä kuoronjohtaja Teemu Honkanen opiskeli Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla vuosina 1994–99 opettajinaan Atso Almila, Eri Klas, Jorma Panula ja Leif Segerstam. Orkesterinjohdon A-tutkinnon hän suoritti vuonna 1999 ja seuraavana vuonna Matti Hyökin johdolla myös kuoronjohdon A-tutkinnon. Lisäksi hänellä on diplomitutkinto sellonsoitossa.

Honkanen on johtanut useimpia maamme ammattiorkestereita kuten Sinfonia Lahtea sekä Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunginorkestereita. Skandinaviassa Honkanen on vieraillut mm. Tukholman Filharmonikoiden, Norrköpingin Sinfoniaorkesterin ja Oslo Sinfoniettan johtajana. 

Kuoronjohtajana Honkanen on tullut tunnetuksi erityisesti turkulaisen puoliammattilaiskamarikuoro Key Ensemblen taiteellisena johtana, jonka kanssa hän on levyttänyt runsaasti ja saavuttanut useita levypalkintoja. Vuonna 2013 Honkanen luotsasi Key Ensemblen voittoon arvostetussa Let the Peoples Sing -kuorokilpailussa Luxemburgissa.

Key Ensemblen lisäksi Honkanen on toiminut Ruotsissa Stockholms Barockkörin ja St. Matteus Körin taiteellisena johtajana. Vuonna 2002 Teemu Honkanen saavutti ensimmäisen palkinnon KuoroEspoo-festivaalilla järjestetyssä kansallisessa kuoronjohtajakilpailussa.

Suurelle yleisölle Honkanen tuli ensi kertaa tutuksi etenkin kapellimestarintehtävistään Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuosina 2002–2006. Vuonna 2020 Suomen Kuoronjohtajayhdistys valitsi Honkasen vuoden kuoronjohtajaksi tunnustuksena hänen ansioistaan erityisesti suomalaisen ammattikuorotoiminnan kehittämiseksi. 

Kesällä 2021 Teemu Honkaselle myönnettiin valtion kolmivuotinen taiteilija-apuraha vuosiksi 2022–2024.

Teemu valittiin kuoron taiteelliseksi johtajaksi kesäkuussa 2020 ja hän on johtanut kuoroa elokuusta 2020 alkaen. Koronarajoitusten takia ensimmäiset yhteiset konsertit järjestettiin vasta joulun alla 2021!