| Sekakuoro Kulkuset 2002 Prahassa | |
Joulumusiikin festivaaleilla PrahassaPraha, kultainen kaupunki, kutsui Kulkusia joulun alla. Kaupungissa järjestettiin adventti- ja joululaulujen festivaali, jo kahdennentoista kerran, mutta nyt oli ensimmäistä kertaa myös suomalaisvärejä mukana. Ilmoittautuneita oli kaikkiaan 68 kuoroa 17:sta maasta. Olimme onnistuneet matkan suunnittelussa niin hyvin, että torstaina ainoa virallinen ohjelma oli festivaalin hintaan sisältynyt opastettu kävelykierros. Parin tunnin jälkeen rupesi jo nälättämään ja janottamaan. Jotkut urheat jaksoivat vielä illalla katsoa Laterna Magika-teatterin esityksen, jonka suvantokohdissa oli katsomossa hieman nuokkumista seurauksena varhaisesta aamulähdöstä. Kuullut ääniefektit johtuivat kuulemma sioista näyttämöllä, eivät vierustoverin kuorsauksesta. Perjantaina ohjelma oli tiukka. Aamulla aikaisin sängystä, esiintymispuvut pussiin ja katselmukseen. Kesän tulvan jäljiltä metro ei vielä kulkenut keskustassa, joten saimme reippaan aamukävelyn. Katselmus oli hienossa salissa ja onnistuimme mielestämme oikein hyvin. Sitten olikin jo kiire laulamaan Vanhan kaupungin torille. Siellä odottivat joulumarkkinat, upea kuusi, myyntikojuja. Ja torin ympärillä toinen toistaan upeampia rakennuksia, kirkoista ja raatihuoneesta alkaen. Esiintymislavalla kuorot vuorottelivat kahdenkymmenen minuutin välein. Festivaalin ohjelmassa oli virallisen, paikallisen gregoriaaniseen musiikkiin erikoistuneen yhtyeen, avajaiskonsertin lisäksi vain yksi varsinainen konsertti ja olimme saaneet kunnian olla mukana. Kirkon akustiikka oli mahtava. Aloitimme konsertin, jälkeemme tuli huippukuoro Singapore Youth Choir ja konsertin päätti tasokas eteläafrikkalainen koulukuoro. Valitettavasti kolmantena lauloi hollantilainen mieskuoro, jonka keski-ikä oli ainakin kuusikymmentä vuotta. Täpötäysi kirkko tyhjeni pikku hiljaa kuoron puolen tunnin ohjelmiston aikana. Tiukan päivän jälkeen tutustuttiin paikallisiin ravitsemusliikkeisiin ja kuoron iskujoukko innostui 500 vuotta vanhassa panimoravintola U Flekussa laulamaan vuorotellen ja yhdessä saksalaiskuoron kanssa. Mukana ollut matkan- ja konserttien järjestäjä oli kovin innokas solmimaan kontakteja. Kaveri poistui käyntikortti taskussaan. Ehkä seuraava kuoromatka suuntautuu Saksaan? Lauantain virallisessa ohjelmassa oli kaikkien kuorojen yhteislaulutilaisuus Vanhan kaupungin torilla. Nuotit oli toimitettu etukäteen, ohjelmassa oli muun muassa kaksi tshekkiläistä laulua. Kun sitten kaksituhatta laulajaa tilaisuuden päätteeksi pimeällä torilla, kukin omalla kielellään, yhtyi tuttuun Jouluyö, juhlayö-lauluun heiluen ja sytkäreitä polttaen kuin rokkikonsertissa ikään, ei pieni sade häirinnyt tunnelmaa laisinkaan. Eikä liioin markkinoilla myyty glühwein. Festivaalin päätös ja palkintojen jako oli illalla isossa näyttelyhallissa, jossa istuttiin kuoroittain pitkissä pöydissä. Luultavasti umpikuuro bändi soitti rockabillyä hanikat auki ja vain ymmärtämättömät nuorisokuorolaiset pomppivat tanssilattialla. Diplomien jaossa tuli lievä pettymys, kuoromme oli rankattu vain hopealuokkaan. Yhtään aikuiskuoroa ei kyllä päässyt kultaluokkaan, joten voimme olla suhteellisen tyytyväisiä. Palautteessa kiitettiin kuoron teknistä taitavuutta, mutta kaivattiin vaativampaa ohjelmistoa, homofoniset suomalaiset joululaulut olisi pitänyt vaihtaa moderniin musiikkiin. Tuomariston puheenjohtaja kirjoitti lopuksi ”I enjoyed listening to your choir”. Mahtoiko tämä sama lause olla 68:n kuoron palautteessa? Olimme vastanneet kieltävästi kutsuun laulaa messussa ja saimme nukkua pitkään sunnuntaina. Aurinkoinen sää ja + 7:n asteen lämpö osoittivat päätöksen olleen oikean. Turistille ei sää voi olla parempi. Tottakai kännykällä saatu tieto Suomen kovista pakkasista myös lämmitti mieltä. Onnistuneella kuoromatkalla ei saa unohtaa matkailullista näkökulmaa. Praha on Euroopan hienoimpia kaupunkeja ja joulun odotus näkyi siellä vahvasti. Aukiot olivat hienosti koristeltuja ja kauppa kävi joulumarkkinoilla. Kuorofestivaali sopi kaupunkiin erittäin hyvin ja järjestelyt olivat onnistuneet. Festivaalista tehtiin muun muassa tunnin pituinen videofilmi. Lisätietoja saa osoitteesta http://www.millenniumtravel.cz/christmas/. Kaupungin hintataso on sopiva, joten kaiken kaikkiaan kuorolaiset todella nauttivat matkasta. Voimme lämpimästi suunnitella Prahan-matkaa muille kuoroille! Kimmo Stjärnstedt | ![]() Matkalaisia |