KulkusVeikot

Viini, laulu ja naiset ovat kautta aikain innoittaneet miehiä. Niin meitäkin, joskin tärkeysjärjestys ikämiehen vinkkelistä on täysin päinvastainen, osaamme arvostaa kaikkia osatekijöistä myös erikseen.

Naisten ”saartamana” sekakuorossa laulaminen jättää väistämättä jälkensä raavaaseenkin mieheen. Miten keskinäiseen ihailuun paremmin voisi vastata kuin suoraan sydämestä lauletulla serenadilla.

Syyskuisella Saksan matkallamme 2014 päätimme sen toteuttaa. Miehet peruuttivat kesälomansa ja herkistelyt Terho Simolan johdolla saatiin hyvään käyntiin lähes koko porukalla. Innostuneena uudesta vaikuttamismuodosta, lauloimme aina kun siihen löytyi pienintäkin aihetta.

Matkan hyvät muistot pitivät yllä intoa harjoittaa myös mieskuorolaulua tutussa porukassa ja kaiken sekakuorossa kokemamme hyvän lisäksi. Prosessikaavion viimeinen kohta oli kuoron nimi, jota kaivattiin ensimmäisen kerran SenioriKulkusten joulukonsertin ohjelmaan.

SeniOriit tietysti hyvin kuvasi kesälaitumille kirmaavia miehiä. Parhaiten toki huumoriamme ja kykyä nauraa itsellemme. Asialliseksi nimeksi valittiin Kulkusveikot ja Kulkus-perheen väärinkirjoitusohjeiden mukaan painokelpoiseksi versioksi tuli KulkusVeikot.

Meitä on tällä hetkellä 14 miestä, 7 tenoria ja 7 bassoa ja sointi kohdallaan. Jos tunnet olevasi vähänkin eri henkinen, älä huolestu. Liity rauhassa joukkoomme, hetken kuluttua et enää huomaa olevasi erilainen. Hyvän kaveruuden bonuksena on alun kolmekymmentä ihanaa naista, joiden kanssa laulaminen on yhtä juhlaa.

Monesta asiasta laskemme leikkiä – laulamme kuitenkin aina tosissamme.