KulkusSiskot

Kuoron naislaulajat saivat yllätyksekseen kuulla, että kesän 2014 aikana miehet olivat usein kokoontuneet harjoittelemaan ihan omana porukkanaan. Tuloksia kuultiin heti syksyllä ja kaikki olivat ihan innoissaan. Samalla jäi itämään ajatus että miksi emme mekin…

Saksan matkan jälkeen ryhdyttiinkin kokoamaan porukkaa ja pikkuhiljaa kävi niin, että suurin osa kuoron naislaulajista oli mukana kokeilemassa mitä me saisimme aikaan. Arjan ja Marjatan johdolla aloitettiin harjoitukset ja ensimmäinen virallinen esiintyminen oli keväällä 2015.

Nimikilpailun tuloksena päädyttiin mukailemaan KulkusVeikkojen nimeä ja niinpä naisten joukko otti nimekseen KulkusSiskot.

Ohjelmistoon on ainakin näin alkajaisiksi valittu klassista viihdemusiikkia naisäänille sovitettuna.